Mummulasta oli kilometrin verran matkaa meren rantaan. Me vietimme paljon aikaa rannalla. Me kaikki rakastimme sitä. Siellä minä olin kesällä oppinut uimaan, siellä me koirat olimme leikkineet hurjapäisiä leikkejä kirmaten häntä torvella pitkin hiekkasärkkiä ja pulahdelleet välillä meren viileään syliin pelkästä mielijohteesta, siellä olin saanut tehdä jännittäviä tutkimusmatkoja ja löytänyt parhaat aarteeni, joista monista olin kyllä joutunut luopumaan, koska ne olivat olleet isännän ja emännän mielestä vaarallisia suolistolle tai haisseet muka pahalle.

Leipomisen jälkeisenä päivänä lähdimme taas kerran rannalle. Isäntä pysäköi auton tutun käkkyräisen rantamännyn katveeseen, ja koko porukka purkautui ulos autosta. Meidät koirat kytkettiin hihnoihin siltä varalta, että rannalla sattuisi olemaan muita kulkijoita. Onneksi silmän kantamattomiin näkyi vain autiota rantaa, joten me pääsimme vapaiksi kahleistamme. Lähdimme juoksemaan kilpaa kohti rantaa. Me koirat tietysti voitimme kilpajuoksun, hyvänä kakkosena tulivat lapset ja viimeisinä isäntä ja emäntä, jotka lähtivät kahlailemaan rantavedessä. Lapset ryhtyivät rakentelemaan hiekkalinnoja sekä tie- ja vesistöverkostoja. Me koirat aloimme etsiä aarteita. Myrsky oli tuonut  kaikenlaista mielenkiintoista tutkittavaa rantaan. Levän seasta löytyi kuolleita kilkkejä, joita oli kiva pureskella. Sieltä löytyi myös eri kypsyysasteissa olevia linnunraatoja ja jäniksen papanoita. Niitäkin saattoi vähän maistella.

Yhtäkkiä sain kauempaa rannalta sieraimiini oudon mutta kiehtovan hajusignaalin. Lähdin juosta hölköttämään hajua kohti. Toiset olivat niin keskittyneet omiin puuhiinsa, että eivät huomanneet ollenkaan minun lähtöäni. Mitä lähemmäksi hajunlähdettä tulin, sitä enemmän se veti minua puoleensa. Haju oli uusi ja salaperäinen. En osannut yhdistää sitä mihinkään ennestään tuntemaani. Sitten melkein törmäsin rantakivien välissä rötköttävään valtavaan hyytelömäiseen ruhoon. Nuuhkaisin sitä ensin varovaisesti ja peräännyin hieman. Haju veti kuitenkin minua vastustamattomasti puoleensa. Lähestyin sitä nyt uudesta kulmasta ja aloin nuuhkia tarkemmin. Haju oli huumaava. Aloin tuntea pakonomaista halua heittäytyä hajukasan päälle maate. Sen teinkin. Kasa hyllyi allani mukavasti, kun piehtaroin sen päällä sydämeni kyllyydestä. Karvakaan turkistani ei jäänyt vaille tuota lumoavan tuoksuista öljymäistä voidetta, jota kasasta irtosi.

Heräsin kuin transsista, kun isäntä lonksutti paikalle kumisaappaissaan ja karjui minua nousemaan HETI ylös. Hädin tuskin olin päässyt jaloilleni, kun emäntäkin oli jo paikalla kauhistelemassa ulkonäköäni ja hajuani, jonka olin suureksi ilokseni saanut hangattua ruhosta itseeni. Ravistin vähän turkkiani. Tunsin, miten karvat erkaantuivat toisistaan ja jäivät öljyisen jäykkinä tököttömään pystyyn. Isäntä ja emäntä kavahtivat inhosta väristen taaksepäin.

Sitten ne alkoivat toimia. Emäntä kytki paikalle ehtineet Jasperin, Seitan ja Roosan talutushihnoihinsa. Isäntä kytki minut omaani. Lapsetkin huudettiin paikalle ja heidän vastusteluistaan huolimatta lähdettiin marssimaan peräkanaa autolle. Lapset valittivat, että leikit olivat jääneet pahasti kesken, mutta marssia vain jatkettiin. Autolla emäntä huomasi, että eihän minua voi ottaa autoon. Mikä nyt neuvoksi?

Eihän siinä muu auttanut kuin lähteä kävelemällä mummulaa kohti. Minulle se sopi vallan hyvin. Tunsin oloni itsevarmaksi ja viehkeäksi. Jasperkin yritti nuuhkia minua kiinnostuneena, mutta emäntä nykäisi sen äkäisesti kauemmas. Isäntä päätti hakea auton myöhemmin, kun minut olisi saatu säälliseen kuntoon. Omasta mielestäni olin oikein hyvässä kunnossa. Karvani sojottivat edelleen pystyssä, ja haju ympärilläni oli tyrmäävän ihana. Olin tyytyväinen aikaansaannokseeni. Tunsin itseni ihmeen kauniiksi. Emäntä talutti muita koiria kaukana minusta eikä päästänyt niitä koskemaan turkkiini.

Kun pääsimme mummulaan, emäntä vei muut koirat sisälle ja toi isännälle astianpesuainetta. Se selitti, että ei härskiintynyt hylkeenrasva kevyemmillä konsteilla lähde. Ahaa, turkkivoiteeni oli siis hylkeenrasvaa. Vaari toi isännälle vielä kumihansikkaat, jotka tämä veti käsiinsä, ennen kuin alkoi käsitellä minua. Kun isäntä oli vaahdottanut ja huuhdellut turkkini viisi kertaa, haju oli sen mielestä sen verran siedettävä, että saatettaisiin iltasella ajella kotiin ilman, että tarvitsisi pitää kaikkia ikkunoita auki, kuten oli jouduttu tekemään palattaessa taannoiselta kevätretkeltä.

Pesukuuri oli kyllä rankka. Ei paljon naurattanut, kun tiskiaine kirveli silmissä,ja kylmä vesisuihku hyväili hartioita. Mutta mitäpä ei nainen kestäisi kauneutensa vuoksi. Emäntäkin on sanonut, että kauneudesta saa maksaa. Nyt meitä sitä paitsi yhdisti isännän kanssa vienosti ympärillä leijaileva härskiintyneen hylkeentraanin haju. Minusta se tuntui oikein mukavalta.