Puuhailimme emännän kanssa usein puutarhassa.  Kastelimme kukkia, nypimme rikkaruohoja kukkapenkeistä, lannoitimme ja muokkasimme niitä. Emännän mielestä minä kaivelin joskus vääristä paikoista ja silloin sain lähteä käpälämäkeen. Joskus vain istuimme nurmikolla kuunnellen lintujen laulua. Minusta kaikki pikkulinnut olivat ihania. Ne hypähtelivät niin veikeästi omenapuun oksalta toiselle ja päästelivät nokastaan kukin lajilleen tyypillisiä ääniä. En koskaan väsynyt kuuntelemasta niitä.

Yhtenä päivänä istuimme taas emännän kanssa kuuntelemassa linnunlaulua, kun emäntä yhtäkkiä osoitti sormellaan pihamme mahtipetäjää ja kuiskasi minulle: -Katso Sandra,orava tuolla puussa. Minä tiirailin puuhun ja -toden totta- näin siellä punaruskean suloisen pörröhännän. Se kurvaili ylös ja alas puunrunkoa päästellen samalla suustaan naksuttavia ääniä. Minä seurasin lumoutuneena sitä katseellani. Lopulta orava kyllästyi esittämään meille taitojaan ja hyppeli näkymättömiin. Heilautin sille vielä ystävällisesti pitkää häntääni hyvästiksi. Niin, minullahan oli pitkä häntä päinvastoin kuin Seita-tädillä, joka vielä kuului siihen sukupolveen, jolta oli pentuna katkaistu häntä. Minulla olikin kunnon huiska, jota paukutin joskus niin vimmatusti ovenpieliin, että siitä alkoi vuotaa verta, ja siihen täytyi laittaa sutti. 

 

Kiertelimme vielä vähän puutarhassa ja katselimme kukkia. Minä myös nuuhkin niiden tuoksua. Tapasimme myös puutarhassamme asuvan sisiliskon. Se paistatteli päivää kukkapenkin reunuskivellä. Yllätykseksemme se nappasi suuhunsa kärpäsen, joka lennähti sen eteen kivelle. Emäntä kertoi kerran säikähtäneensä pahanpäiväisesti, kun se oli maannut pihalla aurinkoa ottamassa ja yhtäkkiä tuntenut niskassaan jotakin liikettä. Se oli jähmettynyt kauhusta ja odottanut hengittämättä, mitä tuleman piti. Lopulta niskasta oli liukunut sisilisko sen silmien eteen nurmikolle. Kun emäntä oli toipunut järkytyksestään, se oli saattanut ihailla lähietäisyydeltä, miten aurinko oli välkehtinyt kaikissa sateenkaaren väreissä sisiliskon selässä. Kun menimme sisälle taloon, emäntä kertoi isännälle luontohavainnoistamme ja ehdotti, että he hankkisivat minulle kameran, jolla voisin ikuistaa kaiken mielenkiintoisen kuviksi. Hänen mielestään minä olin hyvin kiinnostunut luonnosta, mutta en niinkään metsästyksestä. Isäntä tuumasi, että antaahan ajan kulua. Kyllä se siitä.

Meillä kasvoi puutarhassa useita marjapensaita. Loppukesästä saatiin poimia mustia, punaisia ja valkoisia viinimarjoja. Ryhdyimme emännän kanssa aina innokkaina toimeen. Muut koirat pötköttelivät enimmäkseen pensaiden alla ja vetelivät hirsiä, mutta minä puuhailin emännän kanssa marjojen kimpussa. Valitsin pensaista tukevia oksia, jotka pysyivät paikoillaan. Sitten tartuin etuhampaillani marjaterttuihin ja vetelin marjat kätevästi suuhuni taivuttamalla päätä taaksepäin. Mustaherukat olivat suosikkejani, mutta kyllä muutkin kelpasivat. Emäntä joskus vähän toppuutteli minua, kun sille ei jäänyt muka mitään poimittavaa.

Joskus kävi niin, että ampiaiset tulivat ja valtasivat marjapensaat. Ne imivät mehun marjoista ja jättivät pelkät kuivat kuoret pensaisiin. Saatuaan kyllikseen ne lähtivät lentää kaahottamaan sokerihumalassa. Välillä ne putosivat nurmikolle ja pörisivät siinä, kunnes selvisivät taas lentokuntoon. Ampiaisten aikana minä en saanut syödä marjoja. Emäntä pelkäsi, että saan vahingossa ampiaisen suuhuni, ja se pistää minua kieleen, ja sitten kieli turpoaa, ja minä saan ampiaiskammon. Seita-täti oli pienenä astunut ampiaispesään ja saanut pyllyynsä kunnon rokotuksen. Se kammosi kaikkia pörisiviä ötököitä.

Omenatkin olivat minusta hyvän makuisia. Kun niitä alkoi putoilla puista nurmikolle, minä poimin niitä suuhuni ja pureskelin suu vaahdossa.

Metsämarjoista ehdoton suosikkini olivat mustikat. Niitä oli vaikea nähdä, ja niinpä jouduin usein turvautumaan laumamme ihmisjäsenten apuun tyydyttääkseni mustikannälkäni. Kyllä minä kuitenkin auttavasti sain niitä poimittua, jos mustikkapaikka oli hyvä. Yhtenä syksynä oli niin vähän mustikoita, että meille ei saatu marjan marjaa pakasteeseen. Olimme porukalla metsäretkellä, kun minulle iski hirveä mustikanhimo. Kuljin ympäriinsä kuono maassa ja pengoin mättäitä, mutta en löytänyt mitään. Emäntä ja vanhempi ihmispoika huomasivat epätoivoisen etsiskelyni ja tulivat apuun. Yhteisvoimin ne saivat kerättyä noin desilitran verran mustikoita, jotka minä sain yksin popsia makeisiin suihini.