Tuon surkean vahtiyrityksen jälkeen minut vapautettiin joksikin aikaa tehtävästä, minut niinsanotusti lähetettiin kasvamaan. Sain katsella sivusta aikuisten koirien touhuja, ja lopulta sain myös toimia apuvahtina. Toisin sanoen makasin varsinaisen vahtivuorolaisen vieressä porrastasanteella ja matkin sen toimia. Täytyy myöntää, että syvä uni pääsi välillä yllättämään kasvavan pennun.
 
Lopulta koitti päivä, jolloin minun katsottiin olevan tarpeeksi kypsä vahtikokeeseen. Jäin porrastasanteelle taas yksin, kun tädit hipsivät yläkertaan ja setä ulko-oven eteen. Jännitti hirveästi. Olin valppaana ja varuillani. No niin, mutkan takaa kuului auton ääni. Hälytys päälle ja koko porukka ryminällä ovelle. Mutta auto ajoi ohi. Voi että nolotti. Sain kuitenkin erehdykseni anteeksi, koska olin ollut valppaana. Asetuimme takaisin paikoillemme. Ikävä kyllä tein vielä kaksi vikahälytystä, ennen kuin isännän auto lopulta tuli kotiin, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Valppanaolo ja väärät hälytykset olivat vaatineet veronsa ja uuvuttaneet minut niin, etten tehnytkään hälytystä vaan uinailin kaikessa rauhassa. Kun isäntä aukaisi oven, häntä kohtasi neljä unista ja pöllämystynyttä koiran katsetta. Että taas hävetti. Olin reputtanut vahtikokeen.
 
Illalla yritin taas hiipiä etsimään lohtua Seita-tädin kyljestä, mutta se pomppasi murahtaen pystyyn ja vaihtoi paikkaa. Olin niin pieni ja yksin tässä vaatimuksia täynnä olevassa maailmassa. Silloin Roosa-täti, se lempeä sielu, tassutteli ohitseni. Minusta tuntui kuin se olisi kuiskannut ohi mennessään: - Sattuuhan sitä. Tule ja käperry minun kainalooni. Odotin, että se asettui makuulle, ja todellakin sain käpertyä sen kainaloon. Humahdin heti uneen.