Kasvattaja antoi meille pennuille jo pentulaatikkoon erilaisten riistalintujen siipiä ja pyrstösulkia, jotta meillä heräisi kunnon riistavietti. Olihan niitä kiva pureskella ja kahinoida sisarusten kesken niiden omistusoikeudesta. Joskus kasvattaja laittoi myös linnun siiven onkeen ja heilutteli siimassa roikkuvaa siipeä kuonomme edessä. Me tytöt ja pojat sitten seisoimme sitä, kuulemma. 

Kyllä me isännänkin kanssa aloitimme harjoitukset, ja isäntä kehui minua innokkaasti aina, kun tein hänen mielestään jotakin oikein. Minusta kyllä tuntui joskus siltä, että se ei ollut kaikkiin minun suorituksiini ihan tyytyväinen, mutta kehui kannustukseksi. Harjoitusten jälkeen kuulin sen monesti sanovan emännälle, että kyllä se siitä, eihän se ole vielä edes puolta vuotta.

Kuten jo aiemmin taisin mainita, meidän perhe piti luonnossa liikkumisesta, ja teimme usein metsäretkiä ja kävimme lenkillä metsäpoluilla. Me koirat saimme olla aina näillä reissuilla irti, kun metsästyslaki sen vain salli. 

Seita-täti risteili joukon etunenässä. Se teki sik-sak-kuviota ja etsi vimmatusti jotakin. Välillä se jämähti paikoilleen mitä omituisimpiin asentoihin. Sillä saattoi vaikkapa jäädä pylly pystyyn, ja etupää oli maassa, tai sitten se vain seisoi kolmella tassulla, ja toinen etutassu sojotti ylhäällä jäykkänä, kuin se olisi satuttanut sen tai saanut jonkin kouristuskohtauksen. Silloin isäntäkin sähköistyi, hiipi paikalle ja sanoi tädille käskevästi: -Aja pois! Täti syöksähti jonkin matkaa eteenpäin ja pysähtyi taas, jolloin etumaastosta kuului kamala rytinä, ja kauhean iso, musta lintu tai monta pienempää mustaa, ruskeaa tai valkoista lintua lähti lentoon. Isäntä kehui tätiä sellaisella äänellä, että heti huomasi sen olevan tosissaan hyvillään. Jotenkin minusta tuntui, että minun pitäisi pyrkiä samanlaisiin suorituksiin kuin täti.

Jos täti oli liian kauan poissa näkyvistä, Jasper-setä lähti etsimään sitä ja toi sen takaisin laumaan. Roosa-täti paimensi ihmislaumaa ja laski, että kaikki pysyivät mukana.

Yhdellä syksyisellä metsäretkellä sattui hauskasti. Olimme löytäneet sopivan nuotiopaikan ja tehneet isännän kanssa hyvät kelotulet. Istuimme nuotion ympärillä makkaranpaistossa, isäntä ja emäntä sekä tyttö ja pojat nuotion toisella puolella  ja me koirat toisella. Makkara tuoksui houkuttavasti tiristessään tikkujen nokassa nuotion hehkussa. Ei kuulunut muuta kuin nuotion humina.

Yhtäkkiä kuin tyhjästä nuotiopiiriimme ilmestyi norjanharmaahirvikoira. Me koirat menimme vierasta vastaan ja kävimme läpi asiaan kuuluvat tervehtimisseremoniat, kuten haistelut, korvien höristelyt, jäykin tassuin tepastelut ja hännänkoukutukset. Todettuamme tulijan hyvissä aikeissa olevaksi kunnon kuomaksi, toivotimme sen tervetulleeksi joukkoomme. Isäntä kyllä arveli, että kaveri oli tainnut harhautua  hirvikokeesta makkaran tuoksun houkuttamana väärän seuran puolelle, mutta minkäpä me sille voimme.

Siinä meitä sitten istui viisi koiraa ja viisi ihmistä nuotiolla odotellen vesi kielellä makkaran valmistumista, kun metsän siimeksestä astui esiin kaksi miestä. Huomatessaan tulijat vieraamme muuttui hyvin vaivautuneen näköiseksi. Sillä taisi muistua mieleen, millä asialla se alunperin oli ollut. Se katseli metsän puita ja olisi kai vihellellyt, jos olisi osannut, vaikka ei se mitään olisi auttanut. Miehet lähestyivät vääjäämättä nuotiotamme. Toinen miehistä, synkeän näköinen, tuli, kytki koirapojan talutushihnaan ja lähti sanaakaan sanomatta taluttamaan sitä samaan suuntaan, mistä oli tullutkin. Toinen mies jäi hetkeksi nuotiolle rupattelemaan isännän kanssa. Se kertoi, että he olivat olleet hirvikoetta suorittamassa siinä naapuriseuran puolella, hän tuomarina ja se toinen mies koiransa ohjaajana. Vielä ennen kuin se lähti kävelemään takaisinpäin, se totesi, että taisi koiranryökäleellä mennä makkaravietti metsästysvietin edelle ja virnisti päälle iloisesti. Isäntä totesi siihen vakavana, että sellaista sattuu.

Kun mies oli mennyt menojaan, alkoivat meidän ihmiset nauraa turskahdella, ja kohta lapset kellivät sammalikossa vatsaansa pidellen ja hihitellen. Vain nuotiossa paistuvat makkarat estivät meitä koiria liittymästä yleiseen riemuun ja telmintään. Niin mahtava oli makkaran voima.